Stenskär on vanha saaristotila, joka on ollut samojen sukujen hallussa useita sukupolvia 1600-luvulta lähtien. Stenskär on 1800-luvulta lähtien jaettu kahteen tilaan, Väster- ja Östergård:iin. Tällä hetkellä saarella on kolme taloutta ja kahdeksan asukasta. 

Suuria edistysaskeleita 1900-luvulla olivat:

  • Tänä päivänä niin tavallinen polttomoottori saapui Stenskäriin vuonna 1917
  • Ensimmäinen kiinteä puhelinlinja avattiin Stenskäriin vuonna 1948 ja poistettiin käytöstä 60 vuotta myöhemmin
  • 1945 hankittiin ensimmäinen oma dieselaggregaatti tuottamaan sähköä. Tämä korvattiin 1988 mantereelta tulevalla sähkölinjalla joka oli suuri juhlan aihe

 

Ennen olivat kalastus, karjanhoito ja pienviljely tärkeimmät elinkeinot. Turismin voimakas kehittyminen 70-luvulta lähtien antoi uusia toimeentulomahdollisuuksia.  

Me olemme aina pitäytyneet perinteisessä pienimuotoisessa monialaelinkeinossa. Kiitos pienimuotoisuuden voimme edelleen tarjota vieraillemme rauhaa ja hiljaisuutta.